Kesäkausi 2014 virallisesti avattu Koirasalmessa

Upea lämmin sää suosi avajaisia Koirasalmessa 24.5.2014. Päivän aloitti Metsähallituksen Jyri Lehtosen ja Reijo Hokkasen opastama retki . Helteestä huolimatta innokas ryhmä suunnisti Heikinjärvennevan lintutornille. Pienen koirajärven lasten luontopolku sai kehuja niin lapsilta kuin aikuisilta, samoin suloiset huskynpennut koiratarhassa ihastuttivat kävijöitä iästä riippumatta. Nuotiolla makkaranpaiston lomassa vaihdettiin kuulumisia päivänpolttavista aiheista aina kauas Koirasalmen menneisiin tapahtumiin. Pihalla tunnistettiin lintuja Metsähallituksen Hanna Ahon avustuksella, heitettiin tikkaa, lyötiin salkopalloa ja ammuttiin jousella sekä pelattiin mölkkyä. Suuren suosion saavutti ketjunpätkien tarkkuusheitto pisteytettyyn laatikkoon. Kalastajia kiinnosti luonnollisesti Hipu-uistinten myyntikoju, jossa pääsi myös koeuittamaan uistimia. Tunnelman kruunasi haitarimusiikki pihalla, jota tarjoili paikalle tutustumaan saapunut Kinnulasta kotoisin oleva muusikko. Kahvioon ihmisiä houkutteli tuoreen pullan sekä paljon kehuja saaneen lohikeiton tuoksu. Saunominen kiinnosti sekä miehiä että naisia, vai liekö järvi houkuttanut uimaan ja vilvoittelemaan. Kaikenkaikkiaan mukava päivä. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää ja uusia tapahtumia.  Kiitos vielä kaikille kävijöille vierailusta sekä JAMI:n luonto-ohjaajille arvokkaasta talkooavusta,  teitte päivästä juhlanveroisen :) :)

Maarit ja Markku

Kuva1561 OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>